
Lahtelaissyntyinen Kalle Kuusava johtaa RSO:n elokuvakonsertin
0
0
0
Kapellimestari Kalle Kuusava debytoi syyskuun alussa RSO:n johdossa.

Kalle Kuusava johtaa syyskuun alussa Radion sinfoniaorkesteria Helsingin Musiikkitalossa. Marjaana Malkamäki
Lahtelaissyntyinen Kuusava johtaa Musiikkitalossa Finlandia Kinokonsertin, joka on osa Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaa. Konsertissa nähdään vuonna 1922 valmistunut dokumenttielokuva Finlandia, joka tilattiin Suomen viisivuotisjuhliin. Elokuvaa levitettiin aikoinaan laajasti ulkomailla. Alkuperäisessä muodossaan sitä ei ole nähty sitten 1920-luvun.
Elokuvan musiikkiraidalla kuullaan kansallisromanttisesti sovitettuja kansanlauluja, esimerkiksi Erkki Melartinia, Oskar Merikantoa ja Toivo Kuulaa. Elokuva huipentuu SibeliuksenFinlandiaan.
Kuusavan (s. 1983) ura on ollut nosteessa sen jälkeen kun hän voitti kansainvälisen kapellimestarikilpailun Oslossa vuonna 2013. Hän on johtanut viime vuosina esimerkiksi Wienissä, Pietarissa ja Kanadan Quebecissä. Tulevana syksynä työkomennukset vievät Kuusavan esimerkiksi Istanbuliin ja Vietnamiin.